Valmentajasi

Tiina Elovaara

Vuorovaikutus, kunnioitus ja empatia

Valmentajasi selkeyteen ja yhteyteen itsesi kanssa

Asiakkaanani oma intuitiosi ja henkisyytesi vahvistuvat. Sanot vähemmälle kyllä, jotta pysyt yhteydessä siihen, mikä todella merkitsee. Valitset asioita, jotka tuntuvat luonnollisesti oikealta ja päästät irti muusta. Omat rajasi vahvistuvat. Löydät syvemmän yhteyden itseesi ja niihin ihmisiin, jotka tukevat kasvuasi. Saat rohkeutta ja energiaa.

“Minä autan liian täydestä kalenterista ja jatkuvasta suorittamisesta kärsiviä tasapainoon ja hyvinvointiin, jotta elämään syntyy uutta uskallusta ja tilaa toteuttaa itseä. Tällöin oma intuitio ja henkisyys vahvistuvat.” - Tiina

kuka-olen

Tiina Elovaara

Entinen kansanedustaja
Yhteiskuntasuhteiden neuvonantaja
Aikuiskasvatustieteen kandidaatti
Ratkaisukeskeinen valmentaja

”Valmennus Tiinan kanssa on opettanut minulle ennen kaikkea sen, että voimavarat ja ratkaisut ahdistukseen ja stressinhallintaan löytyvät minusta itsestäni. Tiina pyrkii räätälöimään tapaamiset juuri sellaisiksi, että saan aina siihen tilanteeseen tarvitsemaani apua. Hän on ammattimainen, mutta samalla todella myötätuntoinen, minkä vuoksi vaikeiden asioidenkin käsitteleminen hänen kanssaan on helppoa. Koen, että olen kehittynyt luottavaisemmaksi ja itsetietoisemmaksi ihmiseksi Tiinan valmennuksen ansiosta.” - Asiakaspalaute

Scroll to Top