41 miljardin haavoittuvuus

Työn ongelmat ja uupuminen aiheuttavat pitkiä ja hankalia ongelmia, jopa sairauksia. Myös yhteiskunnallisesti olisi syytä tarkastella ihmisten kuormittumisen ehkäisyä vakavasti. Uupumusta olisi viisainta ehkäistä kaikin tavoin. Työtehtävien tulisi olla rajattuja ja selkeitä. Aiheesta kirjan kirjoittanut psykologi Liisa Uusitalo-Arola on tiivistänyt faktoja aiheesta niin ansiokkaasti, että tietojen pitäisi herättää pohtimaan miten voimme uudistaa työelämää ja arvojamme.

Vuoden 2012 Työ ja terveys tutkimus kertoo että puutteellisen työhyvinvoinnin kustannukset ovat Suomessa vuosittain 41 miljardia euroa. Ennenaikaisten eläkkeiden osuus tästä on 18 miljardia. Uupuneiden suomalaisten todellista määrää ei tiedä kukaan, sillä Suomessa uupumus ei oikeuta sairaslomaan. On mahdotonta tietää kuinka monet masentuneeksi tilastoidut tosi asiassa oireilevat uupumustaan ahdistuksella ja viimein masennuksella. Tulisi olla ketterä ja nopeasti mukautuva työntekijä, kun työtahti on kiihtynyt. ”Itsensä johtamisen haasteita ei suinkaan ole vain kiireisillä menestyneillä, yhtälailla itsensä johtamisen taitoja vaatii myös luoviminen opintojen, pätkätöiden ja perhevastuiden välillä.” Uusitalo-Arola kirjoittaa.

Työeläkeyhtiö Elon vuonna 2016 tekemä tutkimus kertoo että n. 40 %:lla yrittäjistä on riski uupua. Vuonna 2016 masennus vei 8 henkilöä päivässä ennenaikaisesti eläkkeelle ja oli suurin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeen syy. Pohjoismainen työhyvinvointiin panostaminen on silti Uusitalo-Arolan mukaan kannattanut, sillä meillä sitä esiintyy vähemmän kuin useimmissa Keski-Euroopan maissa.

Toipuminen uupumuksesta on yhteydessä ylikuormitustilan kestoon. Tila muistuttaa urheilijoiden ylikuntoa, kehon sääntelyjärjestelmät menevät sekaisin. On järkevämpää miettiä miten vähentää hyvissä ajoin kuormitusta, kuin hoitaa seurauksia. Kyse on myös yksilön oman elämänmuutoksista, joihin olisi hyvä olla tarjolla helposti saatavia terapia- ja kuntoutuspalveluita. Suorittaminen ja työ eivät saa olla leijonan osassa. On uskallettava punnita omia arvojamme vakavasti.

Pohtiessamme taloutta ja tuottavuutta, tulisi huomio kiinnittää näihin seikkoihin. Hiljattain Microsoft kokeili neljän päivän työviikkoa, nostaen tuottavuutta 40%.

Liiallinen työnteko saattaakin olla hölmöläisen peiton jatkamista. Paremmat tulokset tulevat toista kautta.

Teksti julkaistu alunperin kolumnina Tamperelaisessa 6.11.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *